Quran translations in many languages

Finnish Quran

Al-Hijr

Ylistys Jumalalle, maailmojen Valtiaalle,

[15:1]

Aliif, Laam, Raa. Nämä ovat kirjan ja selvän Koraanin säkeistöjä.

[15:2]

On tuleva aika, jolloin epäuskoon antautuneet toivoisivat olevansa muslimeja.

[15:3]

Anna heidän syödä ja nauttia aikansa, ja johtakoon heidän toiveensa heidät harhaan. Mutta tulevaisuudessa he kyllä sen älyävät.

[15:4]

Emme ole hävittänyt ainoatakaan kaupunkia ilmoittamatta sille sen määräaikaa.

[15:5]

Ei yksikään kansa voi kiirehtiä aikansa täyttymistä eikä sitä viivyttää.

[15:6]

Ja he sanovat: »Voi sinua, jolle kehoitus on ylhäältä lähetetty, sinä olet selvästi houkkio.

[15:7]

Miksi et tuo luoksemme enkeleitä, jos kerran puhut täyttä totta?»

[15:8]

Emme Me lähetä maan päälle enkeleitä muuten kuin totuutta pystyttämään, mutta kun tämä tapahtuu, he eivät saa enää armoa.

[15:9]

Totisesti, Me itse lähetämme maan päälle kehoituksen, ja Me myös seisomme sen tukena.

[15:10]

Ja totisesti, jo ennen sinua Me lähetimme sananjulistajia muinaisten heimojen luokse.

[15:11]

Mutta ainoatakaan lähettilästä ei saapunut heidän luoksensa, jota he eivät olisi pilkanneet.

[15:12]

Näin me annamme tämän (pilkkaamisen) juurtua syntisten sydämiin.

[15:13]

He eivät usko Koraaniin, ja kuitenkin heillä on tiedossa edeltäjiensä kohtalo.

[15:14]

Ja jos Me avaisimme oven taivaaseen ja he kiipeäisivät sinne,

[15:15]

niin he varmasti sanoisivat: »Silmämme ovat vain huienneet, tai pikemminkin me olemme lumouksen vallassa.»

[15:16]

Totisesti, Me olemme muodostanut tähtikuvioita taivaalle ja tehnyt sen kauniiksi katselijoille.

[15:17]

Ja Me sitä vartioimme jokaista karkoitettua pahaahenkeä vastaan.

[15:18]

Mutta joka haluaa kuunnella (sanaa) salakähmäisesti, sitä seuraa tulinen liekki.

[15:19]

Me olemme tehnyt maan avaraksi ja sijoittanut vuoret sen päälle, ja Me annamme kaikkea siinä kasvaa sopivan määrän.

[15:20]

Ja maasta Me olemme hankkinut ravinnon teille, kuten niillekin, joita te ette ruoki.

[15:21]

Ei ole olemassa mitään, jota ei Meidän luonamme olisi valtavissa varastoissa, mutta Me lähetämme sitä maan päälle vain tietyin mitoin.

[15:22]

Me annamme myös hedelmällisten tuulien puhaltaa ja lähetämme sadetta taivaasta maan päälle. Sitten annamme teidän juoda sitä, mutta sen varastot eivät ole hallussanne.

[15:23]

Ja totisesti, Me itse annamme elämän ja Me annamme kuoleman, ja Me itse olemme kaiken perilliset.

[15:24]

Me tunnemme tarkoin ne teistä, jotka kulkevat etumaisina, ja me tunnemme myös ne, jotka jäävät loppupäähän.

[15:25]

Totisesti, Herrasi on vielä kokoava heidät yhteen. Hän on viisas, tietävä.

[15:26]

Totisesti, Me olemme luonut ihmisen valajan savesta, mustasta, haisevasta liejusta.

[15:27]

Ja dzinnin me loimme jo aikaisemmin palavasta tulesta.

[15:28]

Muistakaa, mitä Jumala sanoi enkeleille: »Totisesti, aion luoda ihmisolennon valajan savesta, mustasta, haisevasta liejusta.

[15:29]

Ja kun olen saattanut hänen muotonsa täydelliseksi ja puhaltanut häneen Henkeni, kumartukaa maahan hänen edessään.»

[15:30]

Niin kaikki enkelit yhdessä kumartuivat.

[15:31]

Mutta saatana ei tehnyt näin. Hän ei yhtynyt kumartajiin.

[15:32]

Jumala lausui: »Oi saatana. Mistä syystä et yhdy niihin, jotka kumartavat?»

[15:33]

Hän vastasi: »Ei ole soveliasta minun kumartaa ihmisolentoa, jonka Sinä olet luonut valajan savesta, mustasta, haisevasta liejusta.»

[15:34]

Jumala sanoi: »Lähde siis täältä, sillä sinä olet totisesti harhaantunut.

[15:35]

Ole totisesti kirottu tuomion päivään saakka.»

[15:36]

Hän sanoi: »Herra, anna minlle aikaa siihen päivään asti, jolloin heidät herätetään kuolleista.»

[15:37]

Jumala vastasi: »Saat kuulua niihin, joille suodaan aikaa

[15:38]

määräpäivään saakka.»

[15:39]

Hän sanoi: »Herra, koska olet aiheuttanut lankeemukseni, aion kaunistaa tekoni ihmisille maan päällä ja saattaa heidät kaikki lankeamaan

[15:40]

paitsi Sinun vilpittömiä palvelijoitasi.»

[15:41]

Jumala vastasi: »Se on suorin tie luokseni.

[15:42]

Totisesti, palvelijoihini sinulla ei ole mitään valtaa, lukuunottamatta sellaisia, jotka oikealta tieltä harhaantuneina seuraavat sinua.

[15:43]

Helvetti on totisesti määrätty heidän kaikkien olinpaikakseen.

[15:44]

Sinne johtaa seitsemän ovea, ja jokaisesta ovesta käy sisään osa heistä.»

[15:45]

Totisesti, ne jotka hartautta harjoittavat, saavat asua puutarhoissa ja lähteiden luona.

[15:46]

»Käykää sisään rauhassa ja turvallisina!»

[15:47]

Me poistamme heidän rinnastaan kaiken vihan, ja veljellisesti, toisiinsa kääntyneinä, he istuvat valtaistuimilla.

[15:48]

Mitään rasituksia heidän ei siellä tarvitse kestää, eikä heitä sieltä pois ajeta.

[15:49]

Ilmoita palvelijoilleni, että Minä olen totisesti kaiken anteeksiantava, kaikkein armollisin.

[15:50]

Ja ilmoita myös, että Minun tuomioni on tuskallisin tuomio.

[15:51]

Ja kerro heille Aabrahamin vieraista,

[15:52]

jotka astuessaan hänen luokseen sanoivat: »Rauha», ja hän vastasi: »Totisesti, minä pelkään teitä.»

[15:53]

He lausuivat: »Alä pelkää, me tuomme sinulle iloisen ennustuksen viisaasta pojasta.»

[15:54]

Hän sanoi: »Tuotteko minulle ennustuksen siitä huolimatta, että vanhuus on minut jo saavuttanut? Mistä aiotte minulle ilosanoman kertoa?»

[15:55]

He vastasivat: »Tuomme sinulle toden sanoman; älä siis kuulu niihin, jotka joutuvat epätoivoon.»

[15:56]

Hän sanoi: »Kuka muu epäilisi Jumalan armoa kuin kadotetut?»

[15:57]

Hän lausui edelleen: »Mikä on siis asianne, lähettiläät?»

[15:58]

He vastasivat: »Meidät on lähetetty syntisten ihmisten luo

[15:59]

lukuunottamatta Lootin perhettä, josta me totisesti pelastamme kaikki toiset

[15:60]

paitsi hänen vaimoansa; olemme päättäneet, että hän totisesti on kuuluva niiden joukkoon, jotka jäävät tielle.»

[15:61]

Kun siis samat lähettiläät saapuivat Lootin perheen luo,

[15:62]

niin hän sanoi: »Olette varmasti vieraita ihmisiä täällä.»

[15:63]

He vastasivat: »Olemme tulleet luoksesi sen johdosta, mistä kansasi on kiistellyt.

[15:64]

Olemme tuoneet sinulle totuuden ja puhumme varmasti totta.

[15:65]

Sentähden lähde pois perheesi kanssa, kun on vielä osa yöstä jäljellä, ja kulje itse heidän jäljessään äläkä salli kenenkään katsoa taakseen, vaan kulje sinne, mihin teidät on määrätty.

[15:66]

Ja me ilmoitimme hänelle ratkaisumme tässä asiassa: »Viimeinenkin tämän kansan jäsen,on tuhottu, ennenkuin he aamulla nousevat.»

[15:67]

Ja kaupungin asukkaat saapuivat riemuiten hänen luokseen.

[15:68]

Hän lausui: »Totisesti, nämä ovat vieraitani, älkää siis häpäiskö minua.

[15:69]

Pelätkää Jumalaa älkääkä tuottako minulle häpeää.

[15:70]

He sanoivat: »Emmekö ole kieltäneet sinua vastaanottamasta vieraita ihmisiä?»

[15:71]

Hän sanoi: »Tässä ovat tyttäreni, mikäli aiotte jotakin tehdä.»

[15:72]

Elämäsi kautta, oi Muhammed, totisesti he olivat päihtyneet sokeasta himostaan.

[15:73]

Mutta aamun koitteessa heidät yllätti kauhistuttava pauhina.

[15:74]

Ja me käänsimme kaupungin ylösalaisin ja annoimme tulisten kivien sataa heidän päällensä.

[15:75]

Totisesti, tämä on selvä merkki niille, jotka ottavat niistä vaarin.

[15:76]

Ja tuo kaupunki sijaitsee tien varrella, joka yhä on olemassa.

[15:77]

Totisesti, tässä on merkki uskovaisille.

[15:78]

Myös metsän asukkaat olivat sangen väärämielisiä ihmisiä.

[15:79]

Senvuoksi Me annoimme heidän maistaa rangaistusta, ja totisesti, nämä molemmat kaupungit sijaitsevat yleisen tien varrella.

[15:80]

Totisesti, kalliolla asuvat väittivät lähettiläitä valehtelijoiksi.

[15:81]

Ja Me annoimme heille tunnusmerkkejämme, mutta he kääntyivät niistä pois.

[15:82]

Heillä oli tapana hakata talonsa vuoriin ollakseen turvassa.

[15:83]

Mutta kauhistuttava pauhina yllätti heidät aamulla.

[15:84]

Ja se, mitä he olivat tehneet, ei heitä auttanut.

[15:85]

Totuudessa Me olemme luonut taivaat ja maan ja mitä niiden välillä on. Totisesti, Hetki on tuleva, anna siksi heille jalosti anteeksi heidän loukkauksensa.

[15:86]

Totisesti, Herrasi on suuri luova mestari, kaikkitietävä.

[15:87]

Olemmehan antanut sinulle seitsemän säkeistöä useasti luettavaksi sekä suuren Koraanin.

[15:88]

Älä käännä silmiäsi siihen, josta Me olemme antanut heidän nauttia, äläkä murehdi heidän tähtensä, vaan ojenna kätesi uskovaisille.

[15:89]

Sano heille: »Totisesti, minä olen julkinen varoittaja.»

[15:90]

Kuten Me lähetimme tuomion niille, jotka riitelivät, ja niille,

[15:91]

jotka repivät Koraanin palasiksi.

[15:92]

Herrasi nimessä Me heiltä kaikilta vielä vaadimme tilin siitä,

[15:93]

mitä he ovat tehneet.

[15:94]

Sentähden julista heille selvin sanoin, mitä sinulle on määrätty, ja käänny pois pakanoista.

[15:95]

Totisesti, Me olemme sinulle riittävä turva pilkkaajia vastaan.

[15:96]

He asettavat Jumalan rinnalle toisen Jumalan, mutta aikanaan he saavat kokea.

[15:97]

Tiedämme hyvin, että heidän puheensa ahdistaa rintaasi.

[15:98]

Sentähden julista Herrasi kunniaa ylistäen Häntä ja lukeudu niiden joukkoon, jotka kumartuvat maahan.

[15:99]

Ja palvele Herraasi siihen asti, kunnes kuolema luoksesi saapuu.